Peikkovaltakunte Wikia
Advertisement

Reemäki on valtio lähellä Peikkolaa. Nämä kaksi ovat vihollisia. Reemäen asukkaat ovat reeläiset.

Reemäessä on paljon pyhiä paikkoja sekä myös Ree-torni ja Ree-linna. Reemäessä pidetään usein markkinoita ja sinne tulee myös Asmu.

Reemäestä[]

Reemäkeä on perinteisesti hallinnut ruhtinas. Myös ruhtinaan neuvosto on tärkeä. Reemäki on siitä erikoinen, että osa kansasta (aateliset ja joitain muita, kuten kauppiaat) valitsevat ruhtinaan. Tämä otettiin käyttöön vuonna 74 (Reeläinen kalenteri).

Vaiheet[]

1-41 Reemäen yhdistyneet heimot

41-70 Reemäen ensimmäinen ruhtinaskunta

70-74 Kenraalihallinto

74-119 Reemäen toinen ruhtinaskunta

119-120 Peikkojen kuningaskunta

120-133 Reemäen kolmas ruhtinaskunta

133-138 Peikkohallinto

138-149 Reemäen neljäs ruhtinaskunta

149-??? Pyhän Puun valtakunta

Historia[]

Reemäen perustivat lännestä tulleet 6 heimoa, joista "reeläiset" olivat yksi. Reemäen nimen piti vaihtua joka kerta kun päällikkö valittiin muusta heimosta, mutta koska reeläisten heimo oli suurin, päällikkö tuli aina siitä.

Pyhän Puun uskonto perustettiin ensimmäisen päällikön aikaan. Samaan aikaan alettiin käyttämään reeläistä kalenteria.

Kun Kolmas aikakausi alkoi, reeläiset ja peikot alkoivat sotimaan. Nämä sodat ovat kuitenkin olleet pieniä ja erillisiä. Sodat jatkuvat vieläkin. Kolmannella aikakaudella myös kaksi heimoista lähti Reemäestä perustamaan kaksi maata, toinen niistä on Pypi.

Reemäki myös hallitsi Peikkolaa jonkin aikaa.

Vuosina 119-120 Reemäki oli puolestaan peikkojen vallan alla. Sen jälkeen Reemäki vapautui, mutta idästä tuli iso lauma peikkoja ja metsäukkoja, jotka sitten valloittivat Reemäen. Peikkoruhtinas luopui kruunustaan myöhemmin ja Reemäki palautettiin.

Vuonna 149, itäisten paimentolaisten, peikkojen ja metsäukkojen hyökkäyksen jälkeen papisto otti vallan ja Reemäki ei enää ollut ruhtinaan, vaan ylipapin, hallitsema.

Galleria[]

Advertisement